Opi tunnetaitoja Miun kanssa
Miu ja tunteikas päivä opettaa lapselle tunteiden tunnistamista, nimeämistä, kehotietoisuutta ja erilaisten tunnereaktioiden ymmärtämistä.
Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen ovat keskeisiä harjoiteltavia taitoja alle 3-vuotiaan tunnekasvatuksessa. Kun aikuinen nimeää lapsen tunnekokemuksia, vauva ja pikkutaapero alkaa tunnistaa näitä tunteita itsessään. Puhumaan opetellessaan hän oppii myös nimeämään omia tunteitaan, mistä on suuri apu itsetuntemuksen lisäksi myös kommunikaatiolle ja lapsen ja aikuisen väliselle myönteiselle vuorovaikutukselle.
Tunnekokemukset saattavat olla pienelle lapselle herkästi voimakkaita, hämmentäviä ja kivuliaitakin kokemuksia. Tunteet tuntuvat voimakkaasti kehossa. Sen vuoksi on tunteiden nimeämisen ohella tärkeää oppia ymmärtämään, millaisia kehollisia reaktioita tunteet saattavat saada aikaan.
Harjoiteltava tunnetaito
- Tunteiden tunnistaminen
- Tunteiden nimeäminen
- Kehotietoisuus
- Erilaisten tunnereaktioiden ymmärtäminen
Miu ja tunteikas päivä on oivallinen ensiteos tunteisiin tutustuvalle pikkuiselle.
Miu-tuotteissa päähenkilönä on pieni liikerinpentu Miu, joka seikkailee Fanni-kirjoista tutussa Vinhavaaran maailmassa.
Miu-kirja on otettu avosylin vastaan pienten lukijoiden keskuudessa. Se on ollut Suomen myydyimpien kirjojen listalla joka kuukausi julkaisunsa jälkeen!
Tekijät
Kirjailijat Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat perheiden tukemiseen, lapsen kehitykseen ja tunnetaitoihin erikoistuneita psykologeja, joiden motto on: luotettava psykologinen tieto kuuluu kaikille! He ovat luoneet laajaa suosiota saaneen Fanni Emotions -tuoteperheen, jonka tavoitteena on tehdä tunnekasvatuksesta mahdollisimman helppoa.
Kirjan suloisesta kuvituksesta vastaa lastenkirjojen kuvittaja ja graafinen suunnittelija Larissa Saloranta.
Tilaa Miu ja tunteikas päivä Fanni-sarjan omasta verkkokaupasta – saat kaupan päälle upeat bonukset
Loimme bonusmateriaalin, jotta saisit enemmän irti Fanni Emotions -tuotteistasi. Bonusmateriaali toimitetaan välittömästi oston jälkeen sähköpostiisi. Näitä videoita ei saa mistään muualta!
Osta täysin riskittä 14 päivän palautusoikeudella!

→ BONUS 1
Kun ostat Miu ja tunteikas päivä -kirjan, saat kaupan päälle Näin toimit lapsen tunnekuohun aikana -webinaaritallenteen (suomeksi), jolla psykologit ja kirjailijat Heidi Livingston ja Julia Pöyhönen esittelevät konkreettiset toimintaohjeet lapsen tunnekuohujen varalle. Webinaarin katsomisen jälkeen tiedät, miten toimia ja tukea lasta tunnekuohun aikana.

→ BONUS 2
Kun ostat Miu ja tunteikas päivä -kirjan, saat kaupan päälle Näin käytät tunnekuvia arjessa -webinaaritallenteen (suomeksi), jolla psykologit ja kirjailijat Heidi Livingston ja Julia Pöyhönen opastavat tunnekuvien käyttämisen saloihin. Tunnekuvien käyttö tukee tunnetaitojen harjoittelua ja keskusteluyhtettä lapsen kanssa. Tunnekuvat ovat psykologien ykkösväline työssään monikäyttöisyytensä vuoksi! Webinaari esittelee erilaisia tapoja luoda ja käyttää tunnekuvia kotona tai lapsiryhmässä.
Jäikö sinulla kysyttävää?
Katso usein kysytyt kysymykset tai kysy meiltä!
Lue lisää
Uhmaikä, tahtoikä vai itsenäisyysvaihe?
Sisarussuhde toimivaksi







Susanna –
Daniela –
Tack för denna boken! Vi läser den flera gånger i veckan för vår 6 mån baby. Så tacksam att det finns urval på svenska, hoppas det kommer flera av Miu böcker på svenska.
Gabriela Langinauer –
Kirsi L. –
Hienoa, että löytyi ruotsinkielisenä!