Sekaisin tunteista -podcastin viikon kysymystä olet varmaan itsekin joskus pohtinut!
”Hei Heidi ja Julia! Somessa hoetaan jatkuvasti, että lapsen tunne pitää aina validoida tyylillä: näen, että olet pettynyt, kun muki on sininen. Mutta rehellisesti, mulla ei riitä hermot tähän 50 kertaa päivässä. Tekeekö se musta huonon vanhemman, jos joskus vain sanon, että nyt loppuu se kitinä ja juo siitä mukista? Missä menee raja lempeän kasvattajan ja kynnysmaton välillä?”
Mitä sä vastaisit?
Tämän viikon jaksossa me pureudutaan tähän kysymykseen monelta kantilta: miksi tunteiden sanoittaminen on ylipäänsä tärkeää (syy ei todennäköisesti ole se mitä luulet) ja mitä voi tehdä sanoittamisen sijaan. Saat kuulla psykologien kuuman vinkin tunteidensäätelyyn ja selviää, oletko lempeä kasvattaja vai kynnysmatto!
Hyvä vanhemmuus on ihmissuhde
On hyvä muistaa, että mikään yksittäinen hetki ei määritä sun vanhemmuutta. Vanhemmuus on ennen kaikkea ihmissuhde sun ja lapsen välillä ja se rakentuu lukemattomista hetkistä. Kokonaisuus on siis aina tärkeämpää kuin jokin yksi tilanne.
Kuitenkin tunteen validoiminen, eli vakavasti ottaminen ja todeksi vahvistaminen, on tärkeää etenkin just teidän ihmissuhteen kannalta.
Moni ajattelee, että tunteiden sanoittaminen on tärkeää siksi, että lapsi oppisi siinä hetkessä tunnetaitoja: Ahaa, tunteen nimi on pettymys ja tältä se tuntuu!
Vaikka lapsi toki oppiikin tunnetaitoja omien kokemustensa kautta, uskon, että tärkeämpi syy tunteen sanoittamiselle on yhteys ja ymmärrys.
Kun vanhempi miettii, miltäköhän lapsesta tuntuu ja ehkä sanookin sen ääneen, lapsi huomaa, että hei, toihan ymmärtää mua, tai ainakin yrittää ymmärtää. Se jo itsessään rauhoittaa lasta ja vahvistaa teidän suhdetta.
Lisäksi tunteen nimeäminen aktivoi lapsen etuotsalohkoa, joka tunnekuohun seurauksena lakkaa toimimasta kunnolla. Eli auttaa lasta rauhoittumaan.
Pitääkö tunteita sitten aina sanoittaa? Ei tarvi.
Empaattinen asenne lapsen tunnekokemuksia kohtaan kuitenkin on tärkeää, mutta se voi olla paljon muutakin kuin tunteen sanoittamista.
Eikä kannata unohtaa empaattista asennetta omia tunteita kohtaan. Joskus vanhempaa ärsyttää, harmittaa tai surettaa. Silloin lapsen tunnetukena oleminen on vaikeampaa. On hyvä olla ymmärtäväinen myös itseään kohtaan siinä, ettei joka tilanteessa jaksa tai tarvitse olla empaattinen.
Jos aihe kiinnostaa, kuuntele podcast-jakso: Pitääkö tunteita aina sanoittaa?
