Kasvattajille

Vanhemmuus on varmasti yksi elämämme monimutkaisimmista rooleista. Ympäristö kasaa vanhemman kontolle paineita, ja moni vanhempi kokee, että hyvä vanhemmuus on täysin saavuttamattomissa. Hyvän vanhemmuuden sijaan on alettu käyttää käsitettä riittävän hyvä vanhempi. Se yrittää viestittää, että ei kenenkään odotetakaan pystyvän täyttämään kaikkia vanhemmuudelle asetettuja odotuksia ja vaatimuksia.

On kuitenkin lukemattomia tapoja olla nimenomaan hyvä vanhempi. Me autamme sinua löytämään omasi!

Hyvän vanhemman salaisuus

Keskustelu hyvästä vanhemmuudesta typistyy nopeasti vertailuun erilaisista teoista ja valinnoista. Vanhemmuudessa on kuitenkin pohjimmiltaan kyse ihmissuhteesta. Kun pystyt vaimentamaan itse itsellesi asettamat paineet sekä ulkopuolelta tulevat odotukset ja vaatimukset, pystyt keskittymään olennaisimpaan: lapseesi.

Hyvän vanhemman salaisuus on käytännönläheinen opas arjen tunnepulmiin suosituilta Fanni-tunnetaitosarjan kirjoittajilta. Kirja esittelee viisi lapsen käyttäytymisen taustalla vaikuttavaa tarvetta sekä keinoja kohdata tarpeet lapsen ja vanhemman välistä ainutlaatuista ihmissuhdetta vaalien.

Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat tunnetaitoihin erikoistuneita psykologeja, jotka ovat saaneet tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2022.

Kirjan sarjakuvamaisista kuvituksista vastaa suosittua Perheenvarsi-tiliä Instagramissa pitävä Jenni Kuhalainen. Kuvitus tuo esiin vanhemman moninaisia tunteita samaistuttavasti ja realistisesti huumoria unohtamatta.

Tämä ei ole käsikirja siitä, miten sinun tulisi lastasi kasvattaa. Sen sijaan esittelemme runsaasti yleisesti hyväksi todettuja käytännönläheisiä kasvatuskeinoja, jotka sidomme tiiviisti kehityspsykologiseen ymmärrykseen lapsen tarpeista. Lapsen tarpeet voi kohdata monella eri tavalla, ja vanhemmuuden ihanuus ja vaikeus onkin juuri sen yksilöllisyydessä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla vanhempi. Kun ymmärrät, mihin tarpeisiin tietyt kasvatuskeinot vastaavat, pystyt hahmottamaan lapsen kasvatusta kokonaisuutena. Osaat puntaroida, mikä on sinun tapasi esimerkiksi luoda yhteyttä lapseen tai vahvistaa hänen kokemustaan turvallisuudesta ja mikä taas ei ole teidän perheellenne niin olennaista. Löydät oman tyylisi olla vanhempi ja pystyt luottamaan siihen, että tämä on meidän perheellemme hyvä. Toivomme, että uskallat kirjan luettuasi katsoa peiliin ja sanoa ääneen joka sanaan uskoen: Olen hyvä vanhempi!

Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston kirjassa Hyvän vanhemman salaisuus (2023)

Tilaa Hyvän vanhemman salaisuus Fanni-sarjan omasta verkkokaupasta – saat kaupan päälle upeat bonukset

Loimme bonusmateriaalin, jotta saisit enemmän irti Fanni Emotions -tuotteistasi. Bonusmateriaali toimitetaan välittömästi oston jälkeen sähköpostiisi. Näitä videoita ei saa mistään muualta!

→ BONUS 1

Kun ostat tämän tuotteen, saat kaupan päälle Näin toimit lapsen tunnekuohun aikana -webinaaritallenteen, jolla psykologit ja kirjailijat Heidi Livingston ja Julia Pöyhönen esittelevät konkreettiset toimintaohjeet lapsen tunnekuohujen varalle. Webinaarin katsomisen jälkeen tiedät, miten toimia ja tukea lasta tunnekuohun aikana.

→ BONUS 2

Kun ostat tämän tuotteen, saat kaupan päälle Näin käytät tunnekuvia arjessa -webinaaritallenteen, jolla psykologit ja kirjailijat Heidi Livingston ja Julia Pöyhönen opastavat tunnekuvien käyttämisen saloihin. Tunnekuvien käyttö tukee tunnetaitojen harjoittelua ja keskusteluyhtettä lapsen kanssa. Tunnekuvat ovat psykologien ykkösväline työssään monikäyttöisyytensä vuoksi! Webinaari esittelee erilaisia tapoja luoda ja käyttää tunnekuvia kotona tai lapsiryhmässä.

Podcast-vierailut

Mamma Betalar, 2022
Jakso: Lapsen kasvatuksessa voi myös onnistua – toinen kasvatusjakso
Äitien suusta, 2022 
Jakso: Tunnetaitoja
Tunteella, 2020
Jakso: Vanhemmuus, tunteet ja tunnetaitojen oppiminen
Huoltamo, 2019
Hyvät tunnetaidot auttavat lasta ja aikuista elämässä!

Kiukkupodcast 2019

    • Jakso 1: Miksi lapsen kiukku on aikuiselle niin hankala tunne?
    • Jakso 2: Kiukku on hyödyllinen tunne – auta lasta löytämään kiukun syy
    • Jakso 3: Mitä tehdä, jos lapsi lyö? Auta lasta ilmaisemaan kiukkua fiksummin
    • Jakso 4: Uhkailu, kiristys ja lahjonta – paremmat toimintatavat, joilla autat kiukkuavaa lasta
    • Jakso 5: Varmat keinot, jotka auttavat sekä lasta että aikuista kiukkutilanteessa – ota nämä käyttöön

Kasvattajille

Ostoskori
Scroll to Top